Toivo Flink: Inkeriläiset Suomessa - suhdanteita ja politiikkaa

Submitted by floAdmin on Ti, 10/25/2016 - 11:00

Entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen melkein sukupolven ajan jatkunut inkeriläisten paluumuutto on ollut monella tapaa merkittävä, traumaattinen ja jopa dramaattinen tapahtuma. Se alkoi tasavallan presidentti Mauno Koiviston haastattelussaan antamalla ilmoituksella huhtikuussa 1990. Siinä Koivisto luokitteli inkeriläiset etnisiksi suomalaisiksi ja toivotti heidät tervetulleiksi. Muuton perimmäisiä syitä ei ole vieläkään selvitelty.

Suomeen on tähän mennessä saapunut arviolta 60 000 inkerinsuomalaista ja heidän perheittensä jäsentä. Joukossa katsotaan olevan noin 5 000 akateemisen koulutuksen saanutta. Julkinen valta ja yritysmaailma eivät ole vieläkään kiinnostuneet heidän Venäjän-tuntemuksestaan, muusta tieto-taidosta puhumattakaan. Sitä ei ole kartoitettu eikä hyödynnetty, joitakin harvoja tapauksia lukuun ottamatta.

Paluumuutto vai etninen puhdistus?

Paluumuuton taloudellisen taakan lisäksi Suomen tiedotusvälineissä nostettiin esiin myös inkeriläisten etninen tausta suhteessa entiseen kotimaahansa. 28.9.1998 esitetyn MOT-ohjelman toimittaja Martti Backman otti kantaa paluumuuttoasiaan jo ohjelman otsikolla: Inkeriläiset Suomeen – paluumuutto vai etninen puhdistus? Sopii kysyä, mitä ohjelman tekijät tiesivät muuttajien elämänvaiheista Neuvostoliitossa, muuton syistä ja suomalaisuuden tilasta lähtöalueilla?

Viranomaisten suulla kuultiin muutakin. Pääministeri Paavo Lipponen totesi TV ykkösen haastattelussa 19. helmikuuta 2002, että "on aika arvioida koko tätä järjestelmää. Hallituksessa on jo aikaisemmin todettu se, että tämä niin sanottu kunniavelka on suurin piirtein maksettu, jos sellaista nyt on ollutkaan." Hän ei selittänyt, mitä kunniavelalla tarkoitti.Pääministeri Paavo Lipponen vastasi haastattelupyyntööni toteamalla, ettei hänellä ole siihen aikaa työtaakkansa takia. Sähköposti 17.11.2009.

Samassa uutisohjelmassa presidentti Tarja Halonen uskoi "hallituksen löytävän järkevän ratkaisun inkeriläisten paluumuuttopolitiikan uudistamiseksi." Halosen mielestä presidentti Mauno Koiviston lausunnosta alkanut inkerinsuomalaisten paluumuutto ei ollut virhe. Halonen vahvisti esittämänsä näkemyksen myös minulle antamassaan haastattelussa.Presidentti Tarja Halosen haastattelu 11.12.2008.

Sen sijaan presidentti Koivisto vastasi haastattelupyyntööni toteamalla: "Minulla ei ole mitään itse luotettavina pitämiäni muistikuvia tehdyistä ratkaisuista yli sen, mitä olen julkisuuteen kertonut."Presidentti Mauno Koivisto, 14.1.2009.

Uutislähetyksessä todettiin myös, että hallitus oli jo alkanut valmistella inkeriläisten erityisasemasta luopumista. Mielestäni Suomessa ei ole vieläkään selvitelty eikä tiedostettu, mitä paluumuutto on merkinnyt maahan saapuneille ja mitä muuta se on tuonut Suomelle kuin taloudellista taakkaa ja vastaanoton huolia ja vaivaa.

Voidaan pohtia lopuksi, miksi Suomi on pitänyt Inkerin suomalaisia niin tärkeinä, että heitä on otettu vastaan esittämissäni poikkeusoloissakin. Kuitenkaan Inkerin suomalaisuutta ei Suomessa vieläkään tunneta eikä siitä olla laajemmin kiinnostuneita. Esimerkiksi Inkerin suomalaisia ei mainita historian oppikirjoissamme. Myös Inkeri-tutkimus on olematonta. Muuttuko tilanne, ja mikäli muuttuu, millä tavalla, kenen toimesta ja milloin tämä tapahtuu?

Ketkä ihmeen inkeriläiset?

Suppeassa mielessä inkeriläisillä tarkoitetaan Inkerinmaan suomalaisia. Laajassa mielessä kyse on luterilaisista Inkerin suomalaisista ja suomensukuista ortodoksiuskoisista inkeroisista sekä vatjalaisista. Näin tätä käsitettä sovellettiin jatkosodan aikaisissa väestönsiirroissa Inkerinmaalta Suomeen vuosina 1943–1944. Kirjoituksessani käytän käsitettä inkeriläiset suppeassa mielessä.

Lähdetään liikkeelle autonomian ajan loppuvuosista. Inkeriläisten sivistyksellisesti arvokas avaus liittyy Inkeriläisten yhdistykseen Helsingin yliopistossa. Koska Inkerinmaan ja Pietarin suomalaisia oli vuosisadan lopussa kyllin paljon, he saivat luvan perustaa oman yhdistyksensä vuonna 1891. Sen viettäessä 25-vuotisjuhlaansa Viipurilaisten osakunnan huoneistossa Uudella Ylioppilastalolla 4. marraskuuta 1916 puhujina oli tunnettuja suomalaisuusmiehiä.

Prof. Kaarle Krohn kehotti inkeriläisiä työhön osoittaen heitä olleen kyllin monta, että he osaavat tulla joskus avuksi suurelle Suomellekin. Prof. Emil Setälä kannusti inkeriläisiä osallistumaan murresanaston kokoamiseen alueellaan. Setälä suunnitteli perinpohjaisen työn järjestämistä inkeriläisen muinaisuuden pelastamiseksi ja aikoi käyttää apunaan inkeriläisiä ylioppilaita. Tohtori Lauri Kettunen puhui heimotunteesta ja velvollisuuksista kansaansa kohtaan.

Jälkikäteen näyttää siltä, että jokainen koulutettu inkerinmaalainen oli mukana kansanrunouden keruussa: Pekka Putkonen, Eliel Saarinen, Kaapre Tynni ja Eino Räikkönen, muutamia mainitakseni.

Vuotta myöhemmin, 1917, tilanne oli jo perin pohjin erilainen, kun Venäjällä uudet vallanpitäjät turvautuivat entistä enemmän väkivaltaan. Kansan kapinat neuvostovaltaa vastaan, sotatoimet ja kansalaissota saivat inkeriläisiä, mukana paikallista sivistyneistöä, pakenemaan Suomeen, minne suurin osa silloin jäikin. Tästä pakoliikkeestä muodostui ensimmäinen kolmesta muuttoaallosta.

Ensimmäinen muuttoaalto

Suomi otti vastaan silloin yli 8 000 henkeä, paljolti naisia ja lapsia, rahoitti heidän elämäänsä ja lasten koulunkäyntiä, sekä pyrki hoitamaan Inkerin suomalaisten kulttuuriautonomiaan liittyvää asiaa Tarton rauhanneuvotteluissa. Sen toisena osapuolena Suomen hallitus otti kantaa inkerinsuomalaisten kohteluun Inkerinmaalla nooteissaan neuvostohallitukselle vuosina 1923 ja 1931. Tarton rauhansopimuksessa lokakuussa 1920 oli Venäjän hallitus luvannut inkerinsuomalaisille kulttuuriautonomian ja oikeuden käyttää äidinkieltään, siis suomea, julkisessa elämässä. Moni luotti neuvostoviranomaisten lupauksiin ja sai maksaa siitä hengellään.

Ketkä olivat puoltamassa Inkerin suomalaisia Suomessa itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja jatkosodan aikana? Heitä oli paljon: pankinjohtaja Mauri Honkajuuri, toht. Herman Gummerus, eversti Erik Heinrichs, prof. Kaarle Krohn, toht. Rafael Engelberg, prof. J.J. Mikkola, kirj. Maila Talvio, prof. E.N. Setälä, toht. Rudolf Holsti, toht. Toivo Kivimäki, kenraali Paavo Talvela, toht. Väinö Salminen, toht. Martti Haavio jne. 1930-luvulle tultaessa yksin kantasuomalaisten jäsenluku Helsingissä vuonna 1922 perustetussa Inkerin Liitossa ylitti tuhat henkeä.Flink, 2012, s. 173–192. He tunsivat Inkerinmaan suomalaisuuden jo autonomian alkuajoilta. Suomen itsenäistyttyä he kuuluivat heimoaatteen aktiivijoukkoon.

Toinen muuttoaalto

Toinen muuttoaalto ajoittuu jatkosotaan, kun väestönsiirroissa Suomeen saapui runsaat 63 000 inkeriläistä, joukossa yli 20 000 inkeroista ja vatjalaista. Välirauhansopimuksen mukaan yli 55 000 palautettiin Neuvostoliittoon vuosien 1944 ja 1945 taitteessa. Suomeen jäi silloin noin 8 000 inkerinsuomalaista. Tämä oli hiertänyt Suomen ja Neuvostoliiton suhteita usean vuoden ajan. Vaikka Valvontakomissio poistui Suomesta 1947, niinkin myöhään kuin 1953 J.K. Paasikivi merkitsi päiväkirjaansa, että "parasta olisi, jos inkeriläiset hiljakseen poistuisivat maasta."Paasikivi 1986, s. 324. Siihen mennessä noin puolet Suomeen jääneistä oli jo ehtinyt paeta Ruotsiin ja sitäkin kauemmas. Pelkoa väkisin palauttamisesta pidettiin todellisena. Ja sitä se olikin. Toisen maailmansodan päätyttyä inkeriläisiä oli hengissä enää noin puolet siitä, mitä heitä oli Suomen itsenäistymisen aikoihin. Jäljelle jääneet oli karkotettu pitkin ja poikin laajaa Neuvostoliittoa ilman paluuoikeutta entisille kotisijoilleen. Kaikki yhteydet Suomeen katkesivat puoleksi vuosisadaksi.

Kolmas muuttoaalto, paluumuutto

Kolmas muuttoaalto on nimeltään paluumuutto. Sitä on pidettävä keskeisenä inkeriläisten suomalaista identiteettiä vahvistavana tekijänä. Paluumuutto alkoi vuonna 1990 ja päättyy vuonna 2016.Laki ulkomaalaislain 48 §:n muuttamisesta (57/2011); Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 48 §:n muuttamisesta (HE 252/2010 vp - www, HE 252/2010 vp - pdf)

Vaikuttaa siltä, että Suomen tutkija- päättäjä- ja kansalaispiireissä ei tiedosteta paluumuuton merkitystä ja sitä, miksi se ylipäänsä tuli mahdolliseksi.

Paluumuuton taustalla vaikutti kaksi keskeistä tekijää: Neuvostoliiton kansalaisina olleiden inkerinsuomalaisten lupa muuttaa laillisesti maasta, ja Suomen tahto ottaa heitä vastaan suomalaisina. Korkein Neuvosto hyväksyi 20.5.1991 lain, joka avasi neuvostokansalaisille mahdollisuuden muuttaa vapaasti maasta ja kumosi täten koko neuvostovallan aikana voimassa olleen rautaesiripun. Kaksi vuotta myöhemmin, nyt jo Venäjällä, luovuttiin muuttoviisumeista ja sallittiin ulkomaanpassien vapaa lunastaminen. Venäjällä on vieläkin käytössä sisämaan ja ulkomaanpassi. Laki vapaasta maastamuutosta astui Venäjällä voimaan 15.8.1996.

Inkerinsuomalaisten muutto Suomeen käynnistyi kuitenkin jo vuonna 1990. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun presidentti Mauno Koivisto teki avauksen Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa 10. huhtikuuta. Siinä hän rinnasti inkerinsuomalaiset paluumuuttajiin.

Paluumuuttaja on "Ulkosuomalainen, joka palaa Suomeen. Suomessa käsitettä sovelletaan etnisiin ja nykyisiin Suomen kansalaisiin sekä entisen Neuvostoliiton alueella peräisin oleviin henkilöihin, kuten inkerinsuomalaisiin, joilla on suomalainen syntyperä. Viimeksi mainitut ovat kansallisuudeltaan, mutta eivät kansalaisuudeltaan suomalaisia. Paluumuuttaja-statuksen saa, jos jompikumpi vanhemmista tai molemmat isovanhemmat ovat etnisiä suomalaisia. Paluumuuttaja-statukseen ovat oikeutettuja myös entisen Neuvostoliiton alueelta olevat henkilöt, jotka ovat palvelleet Suomen armeijassa vuosina 1939–1945 tai asuneet Suomessa toisen maailman sodan aikana."Ylikangas, Heikki: Selvitys valtioneuvoston kanslialle, Valtioneuvoston kansalian julkaisuja 5/2004.Ks. paluumuuttajan määritelmää osiossa Maahanmuuttoon liittyvä termejä. Eduskunta sääti ns. inkeriläispykälän ulkomaalaislakiin vuonna 1996.Laajemmin tästä ks. Lepola 2000: luku Inkeriläispykälä ulkomaalaislakiin, s. 96–108.

On varsin todennäköistä, että kummankin maan salainen palvelu, siis KGB ja Supo olivat tietoisia, mitä paluumuuton edetessä aikanaan tapahtui. Uusimmassa suojelupoliisin toimintaa esittelevässä tutkimuksessa inkeriläisasia tuli esiin Supon silloinen päällikön Seppo Tiitisen ja KGB:n Helsingin päällikön Felix Karasevin tavatessa 2.6.1988. Tiitisen mukaan Koivisto totesi herrojen keskustelun tiimoilta, että "jos ovat valmiit antamaan muuttoluvan, annetaan tulla, vaikka olisi mittatappiotakin".Rentola 2009, s. 188.On hyvä pohtia, mitä Koivisto "mittatappioilla" tarkoitti. Paluumuutto yllätti Suomen vastaanottoviranomaiset. Suurimmaksi vastaanotto-ongelmaksi muodostui 1990-luvun nopeasti syvenevä lama. Moni aikalainen varmaan ihmetteli ja ehkä ihmettelee vieläkin, miksi paluumuuttoa ei keskeytetty, eikä siitä luovuttu laman missään vaiheessa?

kirjoittaja
Toivo Flink
alkuvuosi
1990
Näytä aikajanalla
Pois päältä
Artikkelin näyttötapa
Kapea näyttökuva
Inkerinsuomalaisten kansallislippu. Osa, kuva Kasperi Hasala
Älä näytä vuosilukua haussa
Älä näytä vuosilukua haussa
Lähdeluettelo

Inkerin suomalaisten historia. Toim. Sulo Haltsonen, Inkeriläisten sivistyssäätiö, 1969.

Inkeri. Historia, kansa, kulttuuri. Toim. Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo, SKS, 1991.

Flink, Toivo: Maaorjuuden ja vallankumouksen puristuksessa. Inkerin ja Pietarin suomalaisten sivistys-, kulttuuri- ja itsetuntopyrkimyksiä vuosina 1861–1917, Turun yliopiston julkaisuja C 160, 2000.

Flink, Toivo: Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon 1944–1955, SKS ja KA, 2010.

Flink, Toivo: Pois nöyrän panta. Inkerin Liitto 1922–1944, Siirtolaisuusinstituutti, 2012.

Lepola, Outi: Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi, 2000.

Paasikivi, Juho Kusti: Paasikiven linja, 1986

Rentola, Kimmo: Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949–2009, toim. Matti Simola, 2009.